ajankohtaista
Terveisiä Helmestä!
Huomaa että kesä alkaa olla lopuillaan, kun myymälässä on ollut mukavan kiireistä tällä viikolla :). Siirrymme pikku hiljaa syksyn odotukseen, ja keräämme aikuisten aarteet pois ulkovaaterekistä. Tulethan noutamaan jääneet vaatteesi pois ensi viikon aikana. Laitamme tämän jälkeen kierrätykseen.
HUOM. Yleisen arvonlisän nousun myötä, päivitämme myös hinnastoamme. Hintojen korotukset pyrimme pitämään maltillisina. Uudet hinnat astuvat voimaan 26.8.2024 alkaen. Myyntijaksot, jotka alkavat ennen 26.8.2024, menevät vielä vanhoilla hinnoilla.
Tervetuloa kirppistelemään!
Kesä 2024 ja Äitien aarteet
Meillä Helmessä on käynnissä jälleen tuttuun tapaan Äitien Aarteet – viikot, jolloin myyntiin voi tuoda lastenvaatteiden ja -tarvikkeiden lisäksi myös aikuisten vaatteita, kenkiä ja sisustus- ja pientavaraa. Äitien Aarteiden ajan myymälän takaosaan on varattu rekkitilaa, johon voi ripustaa aikuistenvaatteita myyntiin (max 5 vaatetta/pöytä).
Tarjoamme kaikkiin varauksiin, jotka alkavat aikaisintaan 18.6.2024 ja päättyvät viimeistään 31.7.2024, kaksi ilmaista lisäpäivää kaupan päälle. Lisäksi siivoamme pöydän puolestasi kaksi kertaa tämän viikon myyntijakson aikana, joten voit lomailla rauhassa :). Myyntijakson voi varata suoraan Kirppari-Kallesta lisäämällä kaksi lisäpäivää suoraan varauksen teon yhteydessä. (6+2, 12+2 jne) Korjaamme hinnan oikeaksi ennen maksuvaihetta.
Olemme avoinna koko kesän!
Poikkeusaukioloajat:
Juhannuksena 21.-23.6 olemme suljettuna.
HUOM! Kesäperjantaisin 28.6.-26.7.2024, suljemme klo 15.00. Elokuussa palaamme jälleen normaaleihin perjantain aukioloaikoihin.
Syksy Kumpulan Helmessä
Syksyn vinkit
Syksy saapuu, ilmat viilenee ja sadekelit ja etenkin sadeleikit alkaa! Myyntipöydistä löytyy tällä hetkellä runsaasti mm. kuravaatteita, kumppareita, asusteita, välikausivaatteita ja -kenkiä sekä tietysti myös arjen perusvaatteita! Pian lähestyvää talvea ja pakkasia vartenkin on nyt jo tarjolla paljon toppavaatteita. Ja lisää tulee päivittäin! Myyntipöytien lisäksi myymälän takana sijaitsevat ulkovaaterekit kannattaakin siis tulla penkomaan huolella läpi.
Nähdään kirppiksellä!
Ulkovaatteiden provikkamyynti!
Suursuosion saanut ulkovaatepiste palaa jälleen kesätauon jälkeen. Ulkovaatemyyntipiste käynnistyy 22.8.2023.
Myymälässä on varattu erillinen myyntipiste myös pelkästään lasten ulkovaatteille, kengille ja asusteille (pipot, huivit, hanskat.) Myyntiaika on 2 viikkoa ja provisio 18%, muita kuluja ei ole. Tämä sopii silloin, kun et halua varata varsinaista myyntijaksoa, mutta sinulla on hyväkuntoisia ulkovaatteita ja asusteita jotka olet päättänyt myydä.
Sallittu määrä maksimissaan 30 vaatetta.
Myyntipaikat täyttyvät nopeasti ja myymään mahtuu vain rajallinen määrä myyjiä. Varaa siis paikkasi nopeasti!
Varaa myyntijaksosi paikan päällä, soittamalla tai sähköpostitse.
Helmen kesä 2023
Kesä- ja heinäkuun ajan meillä on käynnissä jälleen tuttuun tapaan Äitien Aarteet – viikot, jolloin myyntiin voi tuoda lastenvaatteiden ja -tarvikkeiden lisäksi myös aikuisten vaatteita, kenkiä ja sisustus- ja pientavaraa. Äitien Aarteiden ajan myymälän takaosaan on varattu rekkitilaa, johon voi ripustaa aikuistenvaatteita myyntiin.
Tarjoamme kaikkiin 20.6.-30.7. alkaviin myyntijaksoihin kaksi ilmaista lisäpäivää kaupan päälle. Myyntijakson voi varata suoraan Kirppari-Kallesta lisäämällä kaksi lisäpäivää suoraan varauksen teon yhteydessä. (6+2, 12+2 jne) Korjaamme hinnan oikeaksi ennen maksuvaihetta.
Olemme avoinna koko kesän!
Poikkeusaukioloajat:
Juhannuksena 23.-25.6 olemme suljettuna.
Kesäperjantaisin 30.6. alkaen, heinäkuun loppuun asti, suljemme klo 15.00. Elokuussa palaamme jälleen normaaleihin perjantain aukioloaikoihin.
Helatorstai ja Äitienpäivä
Helatorstaina 18.5 olemme avoinna normaalisti klo 10-18.
Äitienpäivänä 14.5 kirppis on suljettu.
Pääsiäinen
Palmusunnuntaina 2.4.2023 olemme avoinna normaalisti klo 10-14.
Pääsiäisviikonloppuna 7.-10.4.2023 olemme syömässä suklaamunia ja kirppis on suljettu.
Hyvää pääsiäistä kaikille!
Toivottaa Kumpulan Helmen väki
Uudet aukioloajat
Meiltä on toivottu usein, että olisimme avoinna arkisin pidempään!
Päätimme vihdoin toteuttaa teidän toiveenne pidemmistä aukioloajoista, ja olemme jatkossa avoinna seuraavasti:
Maanantai: suljettu
Tiistai-Perjantai: Klo 10-18
Lauantai-Sunnuntai: Klo 10-14
Pop-up valokuvaus
Pop-up valokuvaus tulee jälleen!
Suomen Koulukuvaus tulee kirppikselle ma 20.3.
Voit kuvauttaa lapsesi joko yksin tai sisarukset yhdessä. Kirppiksen takaosaan tehdään pop-up studio sekä pientä rekvisiittaa ja valokuvaajana toimii kokenut lasten kuvaaja. Itse kuvaus ei maksa mitään. Saat kuvauksen jälkeen linkin esikatselutiedostoihin ja mikäli päätät tilata maksat vain tilaamistasi kuvista (alk. 8,50€).
Kirppis on auki myös normaaleja ostoksia varten klo 10-15, joten voit tulla myös pelkästään shoppailemaan 🙂
Ajan kuvaukseen voit varata tästä:
https://skk.kuvatilaus.fi/S7QGQ8/sign-up
Hiihtoloma (vko 8)
Olemme avoinna hiihtolomaviikolla (vko 8) normaalien aukioloaikojen mukaan!
Sää vaihtelee tällä hetkellä kovasti, mutta meiltä löytyy vaatteita ja varusteita säähän kuin säähän.
Kevättä kohti ollaan kuitenkin vahvasti jo menossa, joten varsinkin välikausi- ja kesävaatteille alkaa olla kysyntää ja niitä kannattaa nyt tuoda myyntiin. Kuravaatteita etsitään tällä hetkellä myös paljon!
Nähdään kirppiksellä!
Uudistettu Aikuisten Merkkivaatepiste
Myymälässä on varattu erillinen myyntipiste pelkästään aikuisten merkkivaatteita varten. Myyntiaika aikuisten merkkivaatepisteellä on 2 viikkoa ja provisio 18%, muita kuluja ei ole. Tämä sopii silloin, kun et halua varata varsinaista myyntijaksoa, mutta sinulla on hyväkuntoisia aikuisten vaatteita, jotka olet päättänyt myydä.
Sallittuja merkkejä ovat mm: Mainio, Kaiko, Metsola, Newbie, Papu, Aarre, Marimekko, Adidas, Makia, R/H, NOSH, Billebeino, Uhana, Vimma, Ivana, Nakoa, Lil’ Atelier, Nanso, Vamsko
Varaa myyntijaksosi paikan päällä, soittamalla tai sähköpostitse.
Huom. Aikuisten merkkivaatepiste on tarkoitettu myös pöydän varanneille (sis. hintaan, max. 5 vaatetta/myyntipöytä, jolloin erillistä provisiota ei mene. Koskee vain sallittuja merkkejä)
Olettehan tarkkoja merkkien kanssa, sillä listalle kuulumattomat merkit poistamme automaattisesti rekistä!
Varaa oma myyntiaikasi tai kysy lisätietoa kassalta, soittamalla 0400-575474 tai sähköpostitse info@kumpulanhelmi.fi.
Helmen joulu
All Inclusive -palvelu lasten leluille, peleille ja kirjoille
Me Kumpulan Helmen tontut odotamme joulua jo kovasti ja haluammekin helpottaa teidän joulukiireitä…
Avaamme 27.10.22 yhteismyyntipisteen pelkille LASTEN LELUILLE, PELEILLE ja KIRJOILLE, joka toimii All Inclusive -periaatteella. Lelu All inclusive vain jouluun asti 🙂
Maksimimäärä kerralla tuotavaksi on kaksi (2 kpl) Ikea-kassillista ja myyntiaika on kaksi viikkoa.
Myyntipalvelun hinta muodostuu: Aloitusmaksusta, joka on 20e. Lisäksi myyntituotostasi vähennetään -50%. Me hoidamme kaiken puolestasi! Palveluun kuuluu tavaroiden hinnoittelu, esille laittaminen, myynti, siivous ja tyhjennys. Kun myyntijaksosi on päättynyt.
Tuo meille myyntiin:
– Ehjät ja siistikuntoiset lelut, pelit- ja lastenkirjat
– Yhdistä/ pussita/ pakkaa pienet lelut (kuten legot, pikkuatot, figuurit, eläimet yms,) sekä helposti hukkuvat lelujen ja pelien irto-osat samaan pussiin
Älä tuo:
– Rikkinäisiä, viallisia, tai likaisia tuotteita
Etkö halua myyntijakson jälkeen enää viedä tuotteita takaisin kotiin?
Meillä myyntipalvelun hintaan kuuluu myymättä jääneiden tavaroiden jatkokierrätys maksutta. Voit halutessasi myös noutaa osan myymättä jääneistä tavaroista ja jättää noudon yhteydessä osan lahjoitettavaksi eteenpäin.
Jos haluat tuotteillesi maksuttoman jatkokierrätyksen, ilmoita siitä meille.
Varaukset sähköpostitse tai soittamalla!
Olemme auki syyslomaviikolla
Tervetuloa kirppistelemään myös syyslomalla!
Olemme avoinna syyslomaviikolla 17.-23.10.2022 normaalien aukioloaikojen mukaisesti.
Myyntipöydissä, takarekeissä sekä uudessa ulkovaatteiden erillisessä myyntipisteessä myymälän takaosassa on nyt myynnissä paljon välikausi- ja talvivaatteita ja lisää tulee päivittäin.
Muista käydä katsomassa myös meidän uudistettu aikuistenvaatteiden myyntipiste! 🙂
Nähdään kirppiksellä!
Kumpulan Helmi rekrytoi
Kiinnostaisiko sinua työ vilkkaassa ja iloisessa lastenvaatteiden second hand -myymälässä?
Etsimme meille uutta työkaveria asiakaspalvelutyöhön myymäläämme Kumpulaan.
Mitä tarjoamamme työ käytännössä on?
Työ pitää sisällään asiakaspalvelua, kuten kassatyöskentelyä, neuvontaa ja yhteidenpitoa asiakkaisiin sähköpostitse, sosiaalisen median kautta sekä puhelimitse. Työnkuvaan kuuluvat myös myymälän yleiset työtehtävät, kuten pöytien järjestelyä, siistimistä sekä juoksevien asioiden hoitoa. Kausittain työhön kuuluu myös myytävien tuotteiden hinnoittelua.
Jos sinulla on intohimoa ja kokemusta sosiaalisen median (etenkin IG ja Facebook) kanavien hyödyntämisestä, pääset osallistumaan aktiivisesti myös tähän puoleen. Työ mahdollistaa sisällöntuottamisen ja markkinoinnin tehtäviä työntekijän oman mielenkiinnon ja aikaisemman kokemuksen mukaan. Työn pääpaino tulee kuitenkin olemaan asiakaspalvelutyö myymälässä.
Työskentely tapahtuu pääsääntöisesti yhdessä toisen työntekijän kanssa, mutta edellyttää myös yksin olemista myymälässä. Myymälä on auki ti-su, joten työpäiviä tulee olemaan myös viikonloppuisin.
Mitä toivomme hakijalta?
Etsimme joukkoomme henkilöä, joka kokee asiakaspalvelun tärkeänä ja inspiroivana. Työ on ajoittain hyvinkin hektistä, joten se vaatii paineensietokykyä.
Toivomme aktiivista ja oma-aloitteista otetta työhön, sekä rohkeutta työskennellä myymälässä myös itsenäisesti.
Aikaisempi kokemus myyntityöstä, lastenvaatteista tai sisällöntuottamisesta ei ole välttämättömyys, mutta katsotaan ehdottomasti eduksi.
Työ alkaa mahdollisimman pian, viimeistään kuitenkin toukokuun aikana. Työsuhde on vakituinen ja työmäärä tulee olemaan 25 – 35 tuntia viikossa. Palkkaus on Kaupan alan TESn mukainen. Hakuaika on 25.4.2022 asti, mutta laita hakemuksesi mahdollisimman pian sillä käsittelemme hakemuksia niiden saapumisjärjestyksessä.
Hakemuksen ja CVn voit laittaa sähköpostitse: info@kumpulanhelmi.fi
Helmen siivousviikko
Vietämme siivousviikkoa 16.-21.11.
Myyntipöytä kannattaa pitää siistinä! Jos et itse pääse siivoamaan pöytää myyntijakson aikana, niin voit ostaa meiltä siivouspalvelun, jolloin siivoamme myyntipöytäsi päivittäin. Siisti pöytä myy aina paremmin, kuin sotkuinen pöytä!
Siivousviikolla alkaviin pöytiin tarjoamme siivouspalvelun puoleen hintaan, eli vain 6€/vko. (Norm. hinta 12€/vko). Siivouspalvelun voit tilata tavaroita tuodessasi kassalta.
Syyskausi
Syyskausi on lähtenyt liikkeelle todella vilkkaasti ja myytävät tuotteet ovat löytäneet ostajansa.
Seuraamme jatkuvasti koronatilannetta ja meitä mahdollisesti koskevia rajoituksia ja ohjeistuksia. Toivomme että pystymme pitämään toiminnan käynnissä ja riittävä volyymi on meille kriittinen, jotta selviämme tästä(kin) eteenpäin. Myymälässä on maskipakko ja iloksemme olemme huomanneet, että tätä noudatetaan todella hyvin. Jos omasi on päässyt unohtumaan, pyydä kassalta kertakäyttömaski.
Rauhallisimmat ajankohdat meillä asioimiseen ovat yleensä arkipäivisin puolesta päivästä alkuiltapäivään.
Päivitetty 16.8.2021
Helmen kesä
Olemme auki koko kesän!
Perinteiseen tapaan vietämme Äitien Aarteet -viikkoja heti juhannuksen jälkeen aina heinäkuun loppuun. Sinä aikana myyntiin voi tuoda myös aikuisten vaatteita ja pientavaroita. Kaikkiin myyntijaksoihin kuuluu ilmainen lisäpäivä per myyntiviikko, tarjous koskee 31.7. mennessä alkavia myyntijaksoja. Mikäli teet varauksen Kirppari-Kallesta, varaa suoraan myyntijaksoksi 7 päivää (tai 14 päivää kahden viikon jaksolle) ja me korjaamme hinnan oikeaksi ennen maksuvaihetta.
Kesäperjantaisin suljemme klo 15, muuten normaalit aukioloajat. Tervetuloa!
Päivitetty 14.6.2021
Koronarajoitukset
Olemme auki toistaiseksi normaalisti, mutta seuraamme mahdollisten liikkumisrajoitusten alkamista. Mikäli joudumme tämän johdosta sulkemaan myymälämme, informoimme siitä kotisivuillamme sekä SoMe-kanavissamme. Kaikkiin asiakkaisiin, joilla on pöytävaraus tai all inclusive -hinnoittelupaikka varattuna, tullaan olemaan yhteydessä henkilökohtaisesti mikäli sulkutoimet alkavat.
Päivitetty 29.3.2021
Kirppari-Kallen käytöstä
Käytämme jatkossakin tuttua Kirppari-Kalle varausohjelmaa pöytävarauksia varten. Jos tarvitset apua käyttäjätunnuksen luomisessa, neuvomme mielellämme. Jos sinulla on ollut pöytäpaikka, joka on jatkunut korona-ajan tauon yli, myyntisaldosi ei näy enää sinulle, mutta on tallessa. Uudet myynnit kirjautuvat taas normaalisti myyntisaldoosi ja ennen taukoa edeltänyt myynti lisätään näihin tilitysvaiheessa. Jos haluat tarkastaa saldosi, olethan meihin yhteydessä.
Jos sinulla on vanhoja hintalappuja, voit käyttää myös niitä edelleen.
Tunsit meidät ehkä aiemmin Vekarakirppiksenä
Olemme yhä samalla paikalla ja myymme edelleen lasten second hand -vaatteita. Lisäksi myymäläämme on löytänyt tiensä uusia, ihania lastentarvikkeita. Olemme valinneet tuotteet hyvä designin, laadun ja käytettävyyden perusteella. Kirppiksellä toimii shop-in-shop uusille lastentarvikkeille ja valikoimaan tulee ihania uutuuksia kesän mittaan.